Siirry pääsisältöön

Filosofiamme

Mikä näyttää hyvältä?

Esteettisiin kauneushoitoihin liittyy myös eettisiä kysymyksiä. Mitä suositella? Mitä asiakas haluaa? Koska liika on liikaa? Miten saada asiakkaan kasvot näyttämään mahdollisimman hyvältä? Mihin asiakas on tyytyväinen?

Aloitan hoidot aina kuuntelemalla asiakkaani toiveet, jonka jälkeen kysyn kohteliaasti, että saanko kertoa oman näkemykseni. Konsultoin mielelläni vaihtoehdot ennen aloittamista ja punnitsemme asiakkaan kanssa yhdessä mikä olisi paras keino lähestyä asiakkaan kokemaa haastetta. Asiakas saa kuitenkin aina päättää, mitä hän haluaa kasvoilleen tehtävän.

Usein asiakas onkin vaihtanut haluamaansa hoitomuotoa konsultaation päätteeksi. On hyvin tyypillistä, että asiakas on varannut ajan täyteainehoitoihin ja konsultaation jälkeen onkin päädytty plasmahoitoon. Minulle on tärkeää, että ihan jokainen asiakkaani saa itselleen parhaan mahdollisen hoidon.

Ennen kuin teen täyteaineilla hoitoja, annan mielelläni mahdollisimman kauan lisäaikaa hellävaraisemmilla hoidoilla, kuten radiofrekvenssihoidolla tai plasmahoidoilla. Huulten muotoilu on asia erikseen, siihen ei välttämättä asiakkaan ikä vaikuta samalla tavalla, kuin muihin kasvojen alueen täyteainehoitoihin.

Hoitoa kannattaa harkita tarkoin

Konsultointiin ja suunnitteluun varaan mielelläni runsaasti aikaa. On helpompi suunnitella ja käydä läpi mitä aineita käytetään ja miten hoidot toimivat, kun aikaa on reilusti. Riippumatta siitä mikä asiakasta kiinnostaa, haluan olla tarkkana, että asiakas saa rauhassa miettiä millaista hoitoa hän haluaa.

Annan mielelläni neuvoja harkintavaiheessa ja jo ennen ajan varaamista. Suunnitteluani helpottaa, jos saan etukäteen kuvan, vaikka Facebookissa tai WhatsAppilla. Konsultaation jälkeen on myös helpompi neuvoa, kuinka pitkä hoitoaika kannattaa varata. Pistoksia olen tehnyt niin paljon, että niiden tekeminen on nopeaa, mutta muut hoidot vaativat usein pidemmän ajan, riippuen toki hoidosta.

Kauneus on katsojan silmässä.

Pistoshoidoissa annan asiakkaille usein peilin. Usein neuvon pistoshoidon edetessä minne lisäisin täyteainetta ja asiakas saa itse päättää mitä tehdään. Olen valinnut ManaGaiaan täyteainesarjaksi Neauvian, sillä se on mielestäni markkinoiden turvallisin ja laadukkain täyteaine, jota ei ole valmistettu strefeptokokkofermentaatiolla kuten useat muut täyteaineet, tämän vuoksi allergisia reaktioita ei juurikaan ilmene. Myös Neauvian niin kutsuttu PEG-ristisidos antaa omille soluille ja niiden välisille nesteille vapauden kulkea, joten täyteainehoidon jälkeen turvotus on liki aina hyvin minimaalista, joten lopputuloksen näkee heti, eikä turvottelun kanssa tarvitse piileskellä kotona.

Neauvian täyteainehoidon jälkeen voi vaikka palata suoraan töihin. Jos haluat käydä täyteainehoidossa, suosittelen ehdottomasti hakeutumaan hoitoalan ammattilaisen luo.

Olen koulutettu sairaanhoitaja, joten minulla on myös aseptiikka kunnossa ja hygieniasäännöt tulevat selkäytimestä, koska niitä on kerrattu ja harjoiteltu useaan otteeseen. Pistoshoitoja olen tehnyt alkuvuodesta 2017 alkaen. Lehdissä julkaistaan välillä kauhujuttuja pistoshoidoista saaduista komplikaatioista, mutta artikkeleissa esiintyvät hoidot ja pistokset ovat harvemmin sairaanhoitajien tekemiä.

Täyteaineita saa tällä hetkellä Suomessa pistää kuka tahansa, koska lainsäädäntö on Suomessa niin hidasta ja tulee jälkijunassa.

Tärkeintä on tyytyväinen asiakas

Kauneusihanteet ja asiakaan oma maku määrittelevät mihin asiakas haluaa pyrkiä. Tärkeintä minulle on aina kuitenkin asiakas, joka itse viihtyy omassa kehossaan ja kokee saavuttaneensa lopputuloksen, jota lähti hakemaankin.

täyteaineet, asiakastyytyväisyys, kasvohoidot, esteettiset hoidot, eettinen vaihtoehto, sairaanhoitaja