Siirry pääsisältöön

Colosé – ihon muodonmuutos viikko IV

iina on käyttänyt Colosén tuotteita nyt 4 viikkoa ja kuva puhuu puolestaan. Iho on ”ruusuinen”, väri terve ja kirkas, ihohuokoset pienentyneet todella paljon.

KLIKKAA KUVAA, NIIN NÄET SEN SUUREMPANA!!!

Tiina kirjoittaa:

Suurin muutos kahden viikon takaisesta tilanteesta on oikeastaan se, että ihon pintarasvaisuus on tosiaankin vähentynyt entisestään. Myös otsalta, mistä se ehkä viimeisimmäksi alkoi häviämään.
Kerran viikossa olen kuorinut ihon ja aamuisin pessyt naaman pelkällä vedellä ja kasvovedellä. Iltaisin käyttänyt sitä puhdistusvoidetta. Putsarit ovat kyllä olleet tosi hyviä, iho tuntuu tosi pehmeältä niiden jälkeen. Nyt ilmojen viilettyä on välillä tuntunut, että kohta voisi kuitenkin tarvita hiukan ”paksumpaa” kosteusvoidetta, tuo nykyinen kun on tosi kevyt.

Kuukaudessa Tiinan iho on kokenut niin suuren muutoksen, että talveksi suosittelen siirtymistä puhdistusmaitoon. Kosteutukseksi otetaan mukaan puhdistava, kirkastava ja kosteuttava yrttinaamio ja superkosteuttava vehnänalkionaamio. Voiteeksi valitaan Colosén 24h kollageenivoide Egalisante, joka on erikoisvoide kaikille ihotyypeille käytettäväksi sekä yö- että päivävoiteena. Egalisante tasoittaa ihon pintaa ja pitää sen joustavana ja raikkaana pitkään. Se sisältää mm. akaasiakasvikollageenia, joka pitää ihon kimmoisana, nuorekkaana ja eloisana tehokkaan kosteuden sitomiskykynsä ansiosta. Sisältää UVA- ja UVB-suojia, jotka ehkäisevät ihon valovanhenemista.

Tulossa vielä Tiinan kuulumiset 6 käyttöviikon jälkeen, sillä siinä ajassa lupasin Tiinalle uuden ihon 🙂

Colosé, egalisante, ihon kosteutus, ihon muodonmuutos, ihon pintarasvaisuus, kimmoisa iho, kirkastava naamio, kollageenivoide, kosteuttava naamio, laajentuneet ihohuokoset, naamio, nuorekas iho, puhdistusmaito, puhdistusvoide, uusi iho, UV-säteily